Ensisijaisesti korkeakoulutetuille suunnattu kaksiportainen koulutusmalli,
jossa on ensin lyhyt, henkilökohtaisia yrittäjyyden edellytyksiä selvittävä kartoitus. Kartoituksen aikana selviää kannattaako jatkaa varsinaiseen Ryhdyn yrittäjäksi! -yrittäjäkoulutukseen.

Ryhtyisinkö yrittäjäksi?

-omien yrittäjäedellytysten lyhyt kartoitus

 

Syksy 2012

1. Ryhmä: 27.8.2012 (viikko 35)

2. Ryhmä: 10.9.2012(viikko 37)

3. Ryhmä: 1.10.2012 (viikko 40)

4. Ryhmä: 15.10.2012 (viikko 42)

 

Kartoitus yritystoiminnan aloittamista harkitseville. Kohderyhmänä ovat ensisijaisesti korkeakoulutetut hiljattain työttömäksi jääneet, työttömyysuhan alaiset ja/tai ne, jotka haluavat selvittää omat yrittäjänä toimimisen edellytyksensä. Kartoituksen aikana on tarkoitus vastata kysymyksiin: onko minusta yrittäjäksi ja onko minulla realistiset mahdollisuudet yrittäjänä toimimiseen (mm. vahva osaaminen, yrittäjäasenne, liikeidea). Jakson aikana osallistujille selviää kannattaako heidän edelleen jatkaa kohti yrittäjyyttä. Kartoitukseen otetaan 12-15 opiskelijaa/ryhmä. Kartoitusjaksolle hakeutuminen tapahtuu henkilökohtaisesti työ- ja elinkeinotoimiston kautta.

 

Ryhdyn yrittäjäksi!

- koulutus yrityksen perustajille

 

Syksy 2012

1. Ryhmä: 1.10.2012

2. Ryhmä: 5.11.2012

 

Ryhdyn yrittäjäksi! -koulutuksen kohderyhmänä

ovat Ryhtyisinkö yrittäjäksi? -kartoituksen käyneet, yrittäjäksi lähtevät henkilöt. Ryhdyn yrittäjäksi! -koulutus sisältää yhteensä 10 lähiopetuspäivää ja se toteutetaan noin viiden viikon aikana. Koulutukseen valitaan 12-15 opiskelijaa/ryhmä.

Sisältö:

• Liiketoiminnan suunnittelu -yritysideasta liikeideaksi (1 pv)

• Oman työn/tuotteen tuotteistaminen ja hinnoittelu ( 1 pv)

• Liiketoimintasuunnitelman rakentaminen(1 pv)

• Pienyrityksen markkinoinnilliset toimenpiteet, digitaalinen markkinointi,

sosiaalisen median hyödyntäminen (1 pv)

• Yrityksen perustamistoimet ja yritysmuodot (0,5 pv)

• Yrittäjän vastuut ja velvoitteet - vakuutukset ja riskienhallinta (0,5 pv)

• Henkilökohtainen myyntityö (2,5 pv)

• Yrityksen taloushallinto ja rahoitus (1 pv)

• Pienyrityksen verotus (0,5 pv)

• Liiketoimintasuunnitelmien esittelyt (1 pv)

• E-business osana yritystoimintaa

• Yrittäjän jaksaminen

• Henkilökohtainen ohjaus

• Etä- / ennakkotehtäviä

 

Tarkemmat hakuohjeet:
www.mol.fi /helsinki/kluuvi.html
Koulutuksen oppilasvalinta tehdään kartoituksen käyneistä. Valinnan tekevät kouluttaja ja TE-toimisto yhdessä. Kartoitus ja koulutus ovat osallistujille
maksutonta, työvoimapoliittista aikuiskoulutusta

tyovoimakoulutus.jpg


Tiedot pähkinänkuoressa:

Koulutuspaikka:
  • Helsinki
Ajankohta:
  • Syksy 2012 (0pv)
Yhteyshenkilö:
  • Liisa Raunio, p. 050 3300 863, liisa.raunio(a)aalto.fi
Hinta:
  • Maksuton

  • Pyydä lisätietoa