BIZNES PO-RUSSKI

 

Biznes po-russki -hanke toteutetaan 1.4.2011-31.12.2013. Projektin toteuttaa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus. Hanketta rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto ja Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus.

Kohderyhmä:

Biznes po-russki -hankkeen varsinaisena kohderyhmänä ovat eteläsavolaiset ja itäsuomalaiset pk-yritykset, jotka suunnittelevat Venäjän-kauppaa tai ovat jo Venäjän-kaupan alkuvaiheessa. Kohderyhmään kuuluvat myös yritykset, jotka jo harjoittavat Venäjän-kauppaa ja haluavat kehittää ja lisätä sitä. Kohteena ovat myös yritykset, joilla on venäläisiä asiakkaita ja yhteistyökumppaneita Suomessa. Yrittäjien, yritysten johdon ja henkilöstön lisäksi kohderyhmään kuuluvat julkisella sektorilla eri organisaatioissa työskentelevät henkilöt, jotka tarvitsevat Venäjä-osaamista työssään ja joiden toimenkuvaan kuuluu yhteistyö venäläisten kanssa.

Tavoitteet:

Keskeisenä tavoitteena on edistää eteläsavolaisten ja itäsuomalaisten yritysten kansainvälistymistä Venäjälle ja lisätä Venäjän-kauppaa. Tavoitteena on kehittää yritysten Venäjän-kaupan valmiuksia. Hankkeen myötä yritysten ja julkisen sektorin toimijoiden Venäjä-osaaminen ja toimintavalmiudet lisääntyvät. Yhteistyöedellytykset vahvistuvat, ja konkreettinen yhteistyö käytännön tasolla lisääntyy.

Hankkeen tuloksena yritysten markkinointi tehostuu. Niille löytyy uusia yhteistyökumppaneita, ja asiakaskunta laajenee. Venäjän kielen taito ja kulttuurituntemus kehittyy, ja yrityksissä osataan paremmin palvella venäläisiä asiakkaita. Verkostoituminen lisääntyy ja verkostot laajenevat, mikä edesauttaa uusien toimintamuotojen kehittämistä ja kilpailukyvyn paranemista.

Toimenpiteet:

Venäjän-kaupan, venäjän kielen ja tapa- ja liiketoimintakulttuurin koulutukset

Matchmaking-tapahtumat toimialakohtaisesti Venäjällä

Naisyrittäjien ja -johtajien Venäjän-kaupan ja Venäjä-yhteistyön tukeminen - opintomatkat / matchmaking-tapahtumat Venäjällä

Pienyrityskeskuksen Pietarissa kouluttamien kaupallisten avustajien ja asiantuntijoiden hyödyntäminen markkinoinnissa ja verkostoitumisessa

 

Lisätietoja: projektipäällikkö Merja Ryökäs, puh. 010 2178 661, merja.ryokas@aalto.fi

Bookmark and Share