Ajankohtaista

Venäjälle kannattaa mennä antennit pystyssä

23.01.2012

”Tutki tarkkaan oman yrityksesi toimintatapa ja mahdollisuudet toimia Venäjällä, selvitä suomalaiset kilpailijat, löytyykö oikeita markkinointikanavia, yhteistyökumppaneita, tiloja, aikaa ja taloudellisia resursseja”, Bierkühl Oy:n vienti- ja markkinointijohtaja Tatu Mieskolainen tiivisti Venäjän-kauppaa aloittelevien muistilistaksi.

Biznestä ja luovia aloja Venäjällä -tilaisuudessa Mikkelissä 18.1. syvennyttiin luovien alojen yhteistyömahdollisuuksiin sekä kuultiin käytännön esimerkkejä Venäjän-kauppaa harjoittavien yritysten arjesta. Tilaisuus sai liikkeelle täyden salillisen kuulijoita.

biz_po-russki180112.jpg

Luovilla aloilla on tilaa uusille avauksille

MaijaLummepuro.jpgKulttuuriasiainneuvos Maija Lummepuro opetus- ja kulttuuriministeriöstä avasi Pohjoisen ulottuvuuden -politiikkaohjelman mahdollisuuksia luovien alojen toimijoille. Jo 90-luvun lopulta saakka kehitetty rahoitustyökalu antaa nyt entistä vahvemman pohjan yhteistyöhankkeille.

"Tavoitteena on edistää verkostoitumista, kansainvälistymistä, kasvattaa kilpailukykyä ja vahvistaa rahoituspohjaa. Myös erilaisiin kotimaisiin, pohjoismaisiin ja EU-ohjelmiin tuodaan luovien alojen painotuksia."

Venäjällä yhteistyömahdollisuuksia on selvitetty muun muassa musiikkiteollisuuden toimijoiden keskuudessa ja kulttuurimatkailun kehittämisessä. Pohjatyötä on tehty esimerkiksi muinaisten viikinkireittien hyödyntämiseksi kulttuurimatkailussa.

OKM:llä on laaja joukko erilaisia avustuksia, joilla tuetaan Venäjä-yhteistyötä, kulttuurivientiä sekä luovien alojen ja kulttuurialan yrittäjyyttä. Vuosittaiset hakuajat ja painopisteet löytyvät ministeriön verkkosivustoilta.

AnneliOjala.jpgHanketoimiston päällikkö Anneli Ojala Venäjän ja Itä-Euroopan instituutista kertoi kokemuksia luovien alojen hankkeista.

Luova kompassi -hankkeen verkkosivustolta (www.creativecompass.fi) löytyy kattavasti tietoa luovilta aloilta Suomesta ja Venäjältä, yhteistyöverkostoja, tietopaketteja sekä työkalu partnerin hakuun.

Uusi ilmiö venäläisissä suurkaupungeissa ovat kulttuuriklusterit, joita toimijat rakentavat vuokraamiinsa valtaviin teollisuushalleihin. Ojalan mukaan Moskovan 6-7 klusterista löytyy nykyään niin työskentelytiloja, arkkitehtitoimistoja, design-putiikkeja, gallerioita kuin kahviloitakin.

Venäjän ja Itä-Euroopan instituutilla on meneillään Luova kompassi -hankkeen ns. valmennushanke, jossa on selvitetty luovien alojen toimintaympäristöä ja mahdollisuuksia lähialueyhteistyöhön.

"Luovat alat ovat menneet vauhdilla eteenpäin ja innostus on suurta Venäjällä. Valtion osuus puuttuu kuitenkin vielä ja säädöspohjaakin kehittäminen vaatisi. Venäjältä ei vielä löydy luovien alojen yhdistyksiä tai liittoja, joten luontainen verkostoituminen on heikkoa. Toisaalta suomalaisten tavasta toimia haluttaisiin ottaa oppia."

Yhteistyöaloina Ojala näkee etenkin musiikin, sillä venäläisillä olisi kiinnostusta järjestää festivaaleja.

"Nyt olisi musiikkialan oppilaitoksilla hyvä hetki tarttua tilaisuuteen."

Yhteistyömahdollisuuksia olisi hänen mukaansa myös liiketoimintamallien kehittämisessä ja levittämisessä.

"Etenkin luovien alojen manageroinnissa ja liiketoimintaosaamisessa meillä olisi annettavaa. Musiikin lisäksi kiinnostavia yhteistyön kohteita voisivat olla galleriat, hautomot ja hubit sekä kulttuuriturismi."

Parasta tietoa saat potentiaaleilta asiakkailta

TatuMieskolainen.jpgMuotoilualan koulutuksen saanut Tatu Mieskolainen on harjaantunut vuosien varrella tekemään vientikauppaa Venäjälle ja Baltian maihin. Hän on ehtinyt myös asua Venäjällä ja työskennellä paikallisen yrityksen palkkalistoilla. Hänen muistilistallaan on ykkösenä kontaktien löytäminen.

"Parhaita kontakteja saa paikan päällä Venäjällä myyntiä ja markkinointia tehneiltä. Eniten oppii kilpailijoilta ja niiltä asiakkailta, jotka eivät halua tulla tapaamisiin tai eivät osta."

Nyt Mikkelissä asuva Venäjä-osaaja muistuttaa, että Venäjälle kannattaa suunnata avoimin mielin, avarakatseisena ja ennakkoluulottomasti.

"On muistettava, että Venäjä on iso markkina, jolla on monipuolista tarjontaa ja kilpailu on kovempaa kuin meillä kotimaassa. Ei ole helppoa kilpailla esimerkiksi ukrainalaisia tuotteita vastaan, kun suomalaistuotteen hinta on lähtötilanteessa 20-30 prosenttia kalliimpi, eivätkä ukrainalaisyritykset joudu maksamaan tullia. Jos suomalaisyrityksellä ei vielä ole omaa varastoa tai kokoonpanoa, pitää miettiä, mikä on paras toimintatapa."

Mieskolainen korostaa, että vientipäätöksen tehneen yrityksen kannattaa selvittää perusteellisesti markkinat, kilpailijat, hintataso ja toimintatapa.

"Selvitä myös, mitä dokumentteja tarvitaan maan markkinoille pyrittäessä. Lainsäädäntö voi muuttua nopeastikin. Parasta tietoa saat potentiaaleilta asiakkailta ja jälleenmyyjiltä, jotka toimivat paikan päällä ja tietävät, mitä asianmukaisilta dokumenteilta edellytetään."

Eikä mahdollinen asiakaskontakti tai orastava yhteistyö vielä tarkoita pitkään jatkuvaa yhteistyötä. Hän muistuttaa myös, että kannattaa hinnoitella sen perusteella, että asiakkaan todellinen tarve tarkentuu vasta myöhemmin.

"Pidä kiinni toimitusajoista, anna ajan kasvattaa luottamusta ja ole mahdollisimman tiiviissä kontaktissa mahdolliseen yhteistyökumppaniin. Ja ennen kaikkea: ole kärsivällinen."

Turhien ennakkoluulojen kanssa Venäjälle ei kannata mennä.

"Ehkä venäläiset eivät ole niin ylimielisiä kuin suomalainen asiantuntija, joka määrää venäläisten tarpeet ja tietää, mitä he tarvitsevat. Itselleni bisneksen ja venäläisyyden kokonaisvaltainen opiskelu on elämäntapa."

JuhaStenholm.jpgAalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksen Pietarin toimiston päällikkö Juha Stenholm on pitkän linjan Venäjä-asiantuntija. Hän ehti työskennellä Pienyrityskeskuksessa kymmenisen vuotta ja teki viiden Moskovan-vuoden jälkeen paluun Pietariin lokakuun alussa.

"Suomalaisyritysten avustaminen Venäjän markkinoille on ollut aina työkenttäni."

Pienyrityskeskus ja Pietarin toimisto kehittävät asiakkaidensa vientivalmiuksia ja ylläpitävät niitä. Stenholm muistuttaa, että yritysten kannattaa päivittää jatkuvasti etenkin sopimuksiin ja sertifikaatteihin liittyvää osaamistaan. Pietarin toimisto Suomi-talossa auttaa yhteistyökumppaneineen yrityksiä myös asiakkuuksien löytymisessä ja markkinoinnissa.

"Apua löytyy ja sitä kannattaa käyttää hyväkseen. On tärkeää toimia suunnitelmallisesti ja kartuttaa valmiuksia."

Biznestä ja luovia aloja Venäjällä -tilaisuuden järjestivät Pienyrityskeskuksen Biznes po-russki -hanke ja Luova Suomi Etelä-Savossa -hanke. Biznes po-russki -hankkeen projektipäällikkö Merja Ryökäs korosti, että hanke tarjoaa laajan valikoiman koulutuksia vientikaupasta, kielestä, tapakulttuurista ja verkostoitumismatkoista kiinnostuneille yrityksille ja organisaatioille. Koulutusta tarjotaan myös sopimusten ja sopimusriskien hallintaan. Huhtikuussa järjestetään myös kontakti- ja verkostoitumismatka Nizhni Novgorodiin.

Luova Suomi Etelä-Savossa -hanke tarjoaa osaltaan luovien alojen toimijoille mahdollisuuksia kouluttautua, verkostoitua ja hankkia tietoja myös siitä, miten itäistä naapuria voi hyödyntää omassa toiminnassaan.

"Hankkeen kautta toimijat saavat Venäjä-verkostot käyttöönsä. Teistä itsestänne on kiinni, miten tiedonvaihto sujuu", projektipäällikkö Kaija Villman korosti.

Lisätietoja: Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus projektipäällikkö Merja Ryökäs, sposti: merja.ryokas(at)aalto.fi ja puh. 040 7375 407 ja projektipäällikkö Kaija Villman, puh. 040 1764 667.

eu-esr.jpg vipuvoimaa.jpg ely-keskus.jpg

Teksti ja kuvat: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Takaisin