Ajankohtaista

Tunnel Ground yhdisti mobiilipelin ja sarjakuvan

20.05.2013

”Kun tekee erilaisia tuotteita, niille voi löytyä eri käyttäjäryhmät”, sanoo Tunnel Groundin tehokaksikko toimitusjohtaja Jukka Planman ja konseptisuunnittelija Tapio Miettinen.

JukkaPlanman_TapioMiettinen.jpg

Yritys on toteuttanut maalauksellisen mustavalkoisen digitaalisen sarjakuvan, jonka pohjalta valmistui toiminnallinen 3D-mobiilipeli. Tuoteperhe laajenee syksyllä, kun Like Kustannus julkaisee kaksi sarjakuvatarinaa yhtenä kirjana.

Jukka Planman on taustaltaan sarjayrittäjä. Hän perusti jo ennen Taideteollisesta korkeakoulusta valmistumistaan 2006 Mendor Oy:n, joka kehittää tuotteita diabeteksen omahoitoon. Hän toimi yrityksessä muotoilujohtajana ja teki muun muassa 3D-suunnitteluun, tuotteistamiseen ja brändikehitykseen liittyviä työtehtäviä. Planman lähti noin 50 ihmistä työllistävästä yrityksestä lokakuussa 2012.

"Taikin lopputyönäni toteutin Mendoria varten muotoilullisen konseptin, joka perustui käytettävyystutkimukseen. Osallistuimme alkuaikoina myös Venture Cup -kilpailuun ja voitimme puoleksi vuodeksi toimitilat Helsinki Business and Science Parkista. Tästä oli meille suuri apu, koska sitä kautta saimme käytännön apua esimerkiksi Keksintösäätiön ja Tekesin suuntaan."

Yrittäjyyden alkuvaiheeseen liittyvä ajankäyttö yllätti.

"Olipa kyse lääkintälaitteen tai pelin kehittämisestä, alussa kaikki on otettava omasta ajasta. Siihen kuolemanlaaksoon ei löydy riittävää tukea. Kehitysvaihe edellyttää usein pitkällä ajalla useamman henkilön täysipäiväistä kehitystyötä ilman, että rahoitusta tai kassavirtaa on saatavissa."

Kehittelyvaihe vei kolmisen vuotta

Planman ja Miettinen tapasivat aikanaan Kuvataidelukiossa ja alkoivat opiskella Taideteollisessa korkeakoulussa samaan aikaan. Graafikkoperheeseen syntyneen Miettisen intohimona on ollut koko elämän ajan piirtäminen. Planman on myös hankkinut sepän taidot harrastaessaan taide- ja rekvisiittaesineiden valmistusta.

Vuosien tauon jälkeen kaksikko törmäsi 2010 sattumalta bussipysäkillä. Samoihin aikoihin alkoi sarjakuvatarinan kehittely.

"Aloimme Topi Koiviston kanssa piirtää yhdessä ja testailla, voisiko tyylejämme yhdistää yhdeksi. Ideana oli luoda mustavalkoinen lopputulos maalaamalla ilman viivaa. Haimme tiettyä tyyliä, jossa on elokuvamainen kertojan näkökulma", Miettinen sanoo.

Samaan aikaan Planman opiskeli pelien teknistä toteuttamista lukemalla. Syntyi tieteistarina 14-metrisestä robotista, joka seikkailee pimeässä. Robottien taistelun fyysiset mittelöt käydään pelin puolella ja psyykkiset sarjakuvan puolella.

Alkuvaiheen kumpikin oli muissa töissä, mutta kehitystyötä tehtiin joka viikko. Ennakkoajatukset siitä, että säätiöt saattaisivat rahoittaa pelin kehittelyvaihetta tai sitä varten voisi olla saatavissa apurahoja, eivät toteutuneet.

"Meillä oli alkuun toimitilat kotona ja treenikämpällä, missä ratkottiin ongelmia, ja opeteltiin koodausta. Kaikki muu oli jätettävä syrjään, kun normityön jälkeen juostiin tekemään tätä. Ajankäytön kannalta tämä on ollut rankkaa", sanoo Planman, joka elää tällä hetkellä myös vauvaperheen arkea.

Ensimmäinen askel kohti yhteistä yritystä otettiin kesäkuussa 2012, kun Planman perusti toiminimen. Tähtäimessä oli tulevan digitaalisen sarjakuvan ja mobiilipelin jakelu Applen iBookStoressa ja AppStoressa, joten ensin piti hankkia sopivat tuotantovälineet.

"Osakeyhtiön perustimme viime lokakuussa ja menimme kirjamessuille lanseeraamaan digitaalista sarjakuvaa ja ensimmäistä versiota pelistä. Messuosallistumisessa otimme riskin, sillä vasta messuviikolla tuli tieto, että pelimme on hyväksytty Applen jakeluun."

Myös mielikuvat luovien alojen boheemista tekemisestä saa kaksikon mielestä heittää romukoppaan.

"Rytmi ja rutiini ovat tärkeitä. Jos jotain tekee puolivillaisesti, se jää pöytälaatikkoon. Vapaa miettiminen sopii ideointiin, mutta sitten kun tehdään töitä, ei voi odottaa inspiraation tulemista. Kehittäjällä pitää olla kaksi hattua päässään ja on tsempattava yhteen maaliin."

Tunnelground.jpg

Pelin kakkosversio lähti huhtikuun lopussa jakeluun 156 maassa, ja sitä voi ladata ilmaiseksi.

"Applella on paljon pelejä jaettavana, mutta mitä enemmän pelejä on tarjolla, sitä monipuolisempi ympäristö on käyttäjän kannalta. Mobiilipelit eivät siis kilpaile keskenään, vaan enemmänkin tukevat toisiaan rikastuttamalla käyttäjien valintavaihtoehtoja ja samalla lisäävät kiinnostusta mobiilipelaamista kohtaan. Mobiilipelit ovat nykyään tasokkaita, edullisia ja helppoja ladata, jolloin erilaiset pelit löytävät varmasti oman pelaajakuntansa."

Kasvu maailmalla kiinnostaa

Yrityksen kassavirta muodostuu pelaamista nopeuttavista ostoksista ja digitaalisen sarjakuvan lataamisesta. Sarjakuvakirjan paperiversion yleisö saattaa olla oma kohderyhmänsä.

"Sarjakuvakirjan käyttäjiä on vielä vaikea ennustaa ja kiinnostus voi olla eri maissa erilainen. Nyt rummutamme peliä ja haluamme viestiä siitä kansainvälisille pelien arviointisivuille, että tietoisuus pelistä leviää maailmalla. Vaikka pelien ympärillä on paljon kohinaa, hyvät arviot leviävät helposti."

Riskiä otetaan, koska uskotaan siihen, mitä ollaan tekemässä.

"Pelin kehittäminen ei ole niin helppoa kuin luulisi. Leikimme alueella, josta ei voi olla varma. Söpöily-, strategia- tai autopeli olisi ollut tämänhetkiseen trendiin varmempi valinta ja ikäraja olisi samalla tippunut. Mieluummin otamme kuitenkin vähän enemmän lisäriskiä ja erotumme. Meillä tarinakerronta on vahvaa, mitä ei aina löydy mobiilipeleistä", Miettinen tuumii.

Tunnel Ground näkyy sosiaalisessa mediassa ja pelin esittelyvideoita on YouTubessa. Pelaajia myös koukutetaan sarjakuvan puolella erilaisilla kampanjoilla.

Tällä hetkellä yrityksessä on kahden täysipäiväisen lisäksi kahdeksan osaajan tiimi. Kiinteät kulut halutaan pitää pieninä ja kaikki syntyy oman tiimin voimin.

"Nyt käymme neuvotteluja rahoittajien kanssa, sillä haluamme pitää kaikki vaihtoehdot avoimina. Haluamme tavata ihmisiä ja etsiä uusia kontakteja. Mieluummin kuitenkin pidämme tämän nyt vähän pienempänä hivenen pidempään kuin lähtisimme liian nopealle kasvuväylälle huonoin ehdoin. Pyrkimyksemme on kuitenkin kasvaa ja kehittyä koko ajan", Planman sanoo.

Pelialalle asetetaan huimia kasvuodotuksia. Jukka Planmanin mielestä kasvuyrityksellä pitää olla joka päivä terve nälkä, rohkeutta yrittäjyyteen ja kykyä ottaa riskejä.

"Harmi vain, että avustuksia on vaikein saada silloin, kun on vuoden verran linkussa kaikkein pahiten. Silloin esimerkiksi Tekes-rahoituksen edellyttämään 30 000 euron omarahoitusosuuteen näyttää olevan pitkä tie, vaikka hautomot tekevät parhaansa. Nopeasti on vaikea saada kehitettyä todella uniikkia, viimeisteltyä ja syvällistä tuotetta."

Työnjako on tällä hetkellä selkeä. Pelikehityksen lisäksi Planman verkostoituu ja Miettinen suunnittelee sisältöä.

"Suunnittelijana haluan kehittyä joka päivä. Minua kiinnostaa tietokoneen avulla luotava maalaustaide nyt kaikkein eniten. Istun päivät ruudulla ja pyrin tekemään sitä, mitä parhaiten osaan. Kaikki muu on hävikkiä. En usko, että on yhtä oikeaa tapaa pompata pinnalle pelialalla. On vain pyrittävä erottautumaan", Miettinen ajattelee.

Yritys toimii Aalto Start-Up Centerissä ns. virtuaalihautomosopimuksella. Omat toimitilat löytyvät Punavuoresta, sillä sijaitsee myös Planmanin vaimon Sveta Planmanin design-yrityksen showroom.

"Aalto Start-Up Centeristä olemme saaneet Bengt Forsströmiltä hyödyllisiä vinkkejä ja kontakteja, jotka ovat jo poikineet ihmeellisiä asioita. Hautomosta löytyy tietämystä ja sparrausapua, kun on itse aktiivinen."

Toimitusjohtajan haasteena on nyt kehittää myyntiä ja markkinointia. Hänestä on hyvä, että tässä vaiheessa yrityksen kasvutarinaa voi miettiä yrityksen suuntaa ja toimintaa.

"On tavallaan mahtavaa, ettei ole hirveä kiire. Käsikirjoituksen laatiminen on ottanut oman tilansa. Jos odotetaan joka päivä kasvua, niin siitä tulee konflikti. On kuitenkin tärkeää ymmärtää erottaa luova ideointityö ja tuotteen valmiiksi saattamiseen sekä myynnin kehitykseen vaadittava työ", Planman toteaa.

Pienyrityskeskus arvioi kasvuyrityksiä

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus toteuttaa parhaillaan ESR-rahoitteista hanketta, joka arvioi Bridge-ohjelman yrittäjyysohjelman vaikuttavuutta.

Tutkijoina hankkeessa ovat Pertti Kiuru ja Heikki Rannikko Pienyrityskeskuksesta. Hanke alkoi 1.3. ja se päättyy 30.11.2013.

Suomalaista yrittäjyysekosysteemiä esittelee laajasti myös A Growth Day -kampanja, joka huipentuu tammikuussa 2014 järjestettävään seminaariin Aalto-yliopiston Start-Up Saunassa.

Kampanjan toteuttavat yhteistyössä Aalto-yliopisto ja Tekes.

Lisätietoja: Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus tutkimusjohtaja Jari Handelberg, sposti: jari.handelberg(at)aalto.fi

eu-esr.jpg vipuvoimaa.jpg

 

Teksti ja kuvat: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Takaisin