Uutisia: Arkisto 2010
Professori Mika Sillanpää innostui johtamiskoulutuksista
12.10.2010 Harva tutkija uskaltaa edes haaveilla oman tieteenalan kehittämisestä. Mikkeliläinen professori Mika Sillanpäälle se on arkista työtä. Hän luo kansainvälisen tutkimusryhmänsä kanssa raameja soveltavalle ympäristökemialle. Kehittämishaasteisiin hän on etsinyt työkaluja johtamisvalmennuksista.
BCE-valmennus antoi eväitä myös esimiestehtäviin
08.10.2010 "Pk-yrityksissä business controllerin on hallittava tehtäviä varsin laaja-alaisesti. Monille kasaantuu mitä erilaisimpia vastuita, jotka vaativat sisäisen laskennan hallitsemisen lisäksi muun muassa henkilöstöhallinnon, kirjanpidon, vero- ja työlainsäädännön tuntemusta sekä usein myös esimiestaitoja. Itse asiassa valtaosa kurssikavereista toimi esimiehiä", Elli Hemiä huomasi BCE-valmennuksessa.
BCE-valmennus opetti tarkastelemaan strategiaa lintuperspektiivistä
20.09.2010 "Business Controller Executive –valmennuksessa oli riittävän laaja strateginen painotus, jonka avulla oppi, miten strategia saadaan jalkautettua fiksusti ja miten mikäkin vaikuttaa mihinkin", Jani Helviö sanoo.
