Uskalla olla aito

24.11.2011

Ole aito itsesi, pidä kiinni ydinosaamisestasi, uskalla kohdata ihminen avoimesti ja rehellisesti. Näyttelijä ja työnohjaaja Niina Nurmisen ohjeet työelämässä menestymiseen perustuvat pitkään kokemukseen luovan työn tekemisestä.

Näyttelijän työn ohella Nurminen on kouluttautunut työnohjaajaksi, ja on jo useamman vuoden ajan soveltanut luovan työn tekemisestä saamaansa tietoa ja taitoa erilaisten työyhteisöjen tarpeisiin. Mikkelissä Nurminen puhui Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksen järjestämässä Luova kohtaamispaikka –seminaarissa, jossa kuulijoina oli joukko luovan työn tekijöitä ja muita aiheesta kiinnostuneita.
-Itseäni alkoi kiinnostaa, millaista lisäarvoa taide ja luovuus voisi tuoda yhteiskunnalle ja liike-elämälle laajemminkin. Voisiko taide olla välineenä oman itsen ja työelämän kehittämiseen, Niina Nurminen kertoi pohtineensa.
Seminaarin kuulijoita Nurminen herätteli aiheeseen pienillä harjoitteilla, joiden kautta hän muistutti avoimen mielen merkitystä oppimisprosessissa.
-Uusiin asioihin ja tilanteisiin kannattaa mennä mieli auki ja uteliaana, ja kysyä itseltään; mitä jos tämä olisi mahdollista? Ihminen voi itse vaikuttaa omaan oppimiseensa, ja siinä auttaa utelias, avoin ja ennakkoluuloton asenne.

Uusiin tilanteisiin Nurminen kehottaa lähtemään rohkeasti, mutta silti omana itsenään.
-Uskalla riisua itseltäsi suojamekanismit ja ole aidosti läsnä ilman roolia. Vain siten syntyy aitoja kohtaamisia.
Toisekseen Niina Nurminen kehotti pitämään rohkeasti kiinni omasta ydinosaamisesta.
- Jos et itse osaa kaikkea sitä, mitä sinulta vaaditaan, pyydä neuvoa, hae apuja asiantuntijoilta, verkostoidu. Ei kannata uskotella itse osaavansa kaikkea, kun apua voi olla tarjolla lähelläkin.
-Opi kohtaamaan toinen ihminen sellaisena kuin hän on. Opi tunnistamaan erilaisia ihmistyyppejä ja opettele sopeutumaan erilaisiin, myös nopeasti muuttuviin tilanteisiin.

Taiteen avulla voi Niina Nurmisen mukaan myös terävöittää yhteistä päämäärää ja esimerkiksi yrityksen strategisia tavoitteita.
-Monesti esimerkiksi uutta strategiaa käytäntöön pantaessa ihmisten on vaikea ymmärtää, mistä oikeasti on kysymys. Silloin voi tuoda taiteen ja joskus myös tieteen keinot avuksi, tuoda niiden kautta keskusteluun uusia näkökulmia ja konkretisoida vaikeat asiat, Nurminen selvensi.

Toimivan yhteistyön aikaansaamiseen ja aidon kontaktin syntymiseen vaikuttaa kolme seikkaa; energia, läsnäolo ja avoimuus.
-Energia merkitsee motivaatiota, sitä että kokee asian tärkeäksi ja on valmis työskentelemään sen toteutumiseksi.
-Läsnäolo puolestaan tarkoittaa kuuntelua, ei vain kuulemista, keskittymistä tilanteeseen ja katsekontaktin ottamista.
-Avoimuus on rehellisyyttä, turvallisen tilan luomista ja jossain tilanteissa jopa riskinottoa. Laita itsesi peliin, se maksaa itsensä takaisin, Niina Nurminen korosti.

Esimerkin eri alojen toimivasta ja menestyksellisestä yhteistyöstä seminaarin toivat kuopiolaiset Jaana Partanen ja Heikki Lamusuo, joiden yrityksessä Partanen & Lamusuo Partnership arkkitehtuuri, taide ja muotoilu on yhdistetty menestyväksi liiketoiminnaksi.
Toimisto on suunnitellut ja uudistanut muun muassa useita päiväkoteja, elokuvateattereita ja sairaaloita, joista uusimpana Kuopion yliopistollisen sairaalan uudistus.
-Ajattelemme työtämme kokonaisuutena, johon eläydymme monelta kantilta. Tärkeä osa suunnittelua on ottaa huomioon se yhteisö, joka tilaa käyttää. Tavoitteena on aina parantaa oman työmme kautta yhteisön hyvinvointia, kertoi arkkitehti Heikki Lamusuo.
-Työn aloittamista edeltävät aina syvälliset keskustelut, jossa käymme läpi työn tavoitteet ja sen vaikutukset.
Taide ja arkkitehtuuri yhdistyvät Partasen ja Lamusuon töissä luontevasti toisiinsa.
-Esimerkiksi sairaalaa uudistettaessa on haettu ihmisen sisäistä maailmaa kuvaavia muotoja. Osa tiloista on suunniteltu solun muotoon, taiteilija Jaana Partanen selvitti.
Yksi Partasen ja Lamusuon näyttävimpiä ja tunnetuimpia töitä ovat Shanghain maailmannäyttelyyn rakennetut interaktiiviset multimediateokset. Kooltaan valtavan kokoiset teokset kertoivat nykysuomalaisuudesta ja tulevaisuuden visioista.

Seminaarin lopuksi digitaalisen median asiantuntija ja valmentaja Kati Uusi-Rauva esitteli CreaDemo-konseptia, joka tarjoaa rahoitusta luovien alojen innovatiivisille tuotekehityshankkeille. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman ja AVEKin eli Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskuksen hallinnoima hanke on tarkoitettu kaikille luovan alan tekijöille.
Rahaa voi hakea sekä ideoiden konseptointiin että demo- ja pilottivaiheeseen, j hakuaika on 1.12.2011 – 16.1.2012. (www.kopiosto.fi/avek).

Tilaisuus oli osa Luova Suomi Etelä-Savossa ja Luovien alojen yrittäjyys Etelä-Savon vahvuudeksi -hankkeita, joita rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto ja Etelä-Savon ELY-keskus.

Lisätietoja: Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus koulutuspäällikkö Kaija Villman, puh. 040 176 4667, s-posti: kaija.villman@aalto.fi

eu-esr.jpg vipuvoimaa.jpg ely-keskus.jpg
luovasuomi_eng_musta_web.jpg

 

Teksti: Tiina Toivakka

Takaisin

Bookmark and Share

Muuta kiinnostavaa

bg-bulletarrow.gifProjektipäällikköpäivä