Englanninkielinen yrittäjyyskoulutus alkaa maaliskuussa

09.01.2012

Uusi A Nudge to Entrepreneurship -koulutus syntyi kentältä tulleiden toiveiden pohjalta. Englanninkieliselle yrittäjyyskoulutukselle löytyy kysyntää pääkaupunkiseudulta.

Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksen ensimmäinen englanninkielinen yrittäjyyskoulutus, TechnoBooster, on vauhdittanut monen IT-alan asiantuntijan haaveita oman yrityksen perustamisesta. Uusi yrittäjäkoulutus on avoin kaikkien alojen ihmisille.

MaijaTamburello2012.jpg"Mukaan voivat lähteä kaikki yrityksen perustamisesta kiinnostuneet. Koulutus antaa hyvän tilaisuuden miettiä, onko oma yritysidea käyttökelpoinen ja voisiko sen pohjalta perustaa yrityksen", koulutussuunnittelija Maija Tamburello sanoo.

Osallistujat työstävät omia ideoitaan ja saavat tietopaketin taloudesta, markkinoinnista ja myynnistä.

"Mukana ovat kaikki yrityksen perustamisen kannalta tärkeät palikat."

Osallistujat pääsevät tutustumaan myös Aalto Start-Up Center ja Arabus -kasvuyrityshautomoympäristöön Salmisaaressa.

"Yksi viime kevään Techno Booster -ohjelmaan osallistuneista pyörittää jo hautomossa omaa yritystään. Koulutus madaltaa kynnystä lähteä kehittämään omaa yritystä yrityshautomossamme, joka on erikoistunut teknologiaan ja luoviin aloihin. Toisaalta jos osallistujan yritysidea sopii paremmin johonkin muuhun yrityshautomoon, ohjaamme osallistujan sinne."

TechnoBooster-ohjelma veti myös etupäässä Suomessa asuvia ulkomaalaistaustaisia asiantuntijoita, mutta mukana on ollut myös suomalaisia, jotka haluavat ottaa haltuunsa yrityksen perustamiseen liittyvät asiat englannin kielellä. Uudessakaan ohjelmassa ei rajata kiinnostuneita kielen perusteella.

"Ohjelma on vetänyt hyvin osallistujia. Taloustilanne näkyy siinä, että ihmiset hakeutuvat koulutuksiin pohtimaan oman yrityksen perustamista vaihtoehtona."

A Nudge to Entrepreneurship -koulutukseen voi hakea heti tammikuun alusta alkaen. Mukaan otetaan viitisentoista osallistujaa. Koulutus kestää maaliskuun lopulta toukokuun puoliväliin.

"Osallistujat syventyvät aina kahden lähiopetuspäivän ajan tiettyyn teemaan. Sitten on viikko tai puolitoista väliä ja siirrytään seuraavaan teemaan."

Lisätietoja: Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus Maija Tamburello, puh. 040 358 8388, sposti: maija.tamburello(at)aalto.fi

Teksti ja kuva: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Takaisin

Bookmark and Share