Kolmas Tie -koulutuksissa löytyy turvallinen tapa perustaa yritys

20.01.2012

Luovien alojen ammattilaiset testaavat parhaillaan Kolmas Tie -hankkeen koulutuksissa Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla, miten oman yritysidean pohjalta voisi syntyä yritys.

Kolmas Tie -hankkeen ryhmiä kouluttanut yrittäjä Juuso Markkanen lähtee liikkeelle kysynnän selvittämisestä.

JuusoMarkkanen_RaijaLeskinen.jpg"Kun perinteisesti yrityksen perustamista suunnitteleva tekee ensin liiketoimintasuunnitelman, nyt jalkaudumme ensin mahdollisten asiakasyritysten ja kohderyhmien pariin kalastelemaan kysyntää ja kuulostelemaan, löytyisikö tuotteille tai palveluille vastakaikua."

Markkanen on vakuuttunut siitä, että asiakkaiden tarpeiden kuuntelu jo yrityksen suunnitteluvaiheessa tuo kilpailuetua ja samalla myös jalostaa liikeideaa.

"Toisaalta voi osoittautua, että kysyntä on niin vähäistä tai sirpaleista, ettei siitä pystytä rakentamaan kannattavaa liiketoimintaa."

"Liiketoimintasuunnitelma tehdään vasta, kun kysyntä on kartoitettu ja asiakkaat ovat tiedossa. Kun liiketoimintasuunnitelma kirjoitetaan asiakkaiden näkökulmasta, se voi näyttää hyvinkin erilaiselta. Kun asiakkaat ovat tiedossa alusta saakka, heille on helppoa sitten aikanaan markkinoida, että nyt sitä saa ja tätähän te juuri toivoittekin."

Markkanen on myös huomannut, että luovien alojen ammattilaisten kanssa voi ja pitää käyttää värikkäämpää kieltä koulutustilanteissa.

"Otan esimerkkejä elävästä elämästä. Puhumme vaikkapa siitä, miten voi löytää oman sisäisen laskentamerkonominsa tai miten nenä haistelee kuluja. Värikkäämpi kieli voi houkutella motivaatiota pintaan, kun otetaan uusia asioita pikku hiljaa haltuun."

Uudet toimintatavat hahmottuvat

Kolmas Tie -koulutukset ovat herättäneet innostusta omassa kohderyhmässään.

"Jengi on innoissaan. He haluavat hakea omaa juttuaan turvallisesti, eivätkä halua hypätä heti tuntemattomaan."

Hankkeen projektipäällikkö Raija Leskinen Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskuksesta muistuttaa, että tulevaisuudessa yhä useampi ihminen sukkuloi yrittäjyyden, palkkatyön ja jopa työttömyysjaksojen välillä.

"Kukin Kolmas Tie -hankkeen osatoteuttaja pystyy toteuttamaan omaehtoisia, osallistujien tarpeista lähteviä toiveita. Selvitämme hankkeessa erilaisia asioita, luomme uusia käytänteitä ja haemme tietoa. Opimme samalla, mitä voi tehdä toisin", Leskinen sanoo.

Kolmas Tie -hankkeen koulutuksissa on mukana luovien alojen ammattilaisia, jotka suunnittelevat yrityksen perustamista, ovat työttömiä tai työttömyysuhan alaisia tai opintojen loppuvaiheessa.

"Hanke ei anna osallistujille valmiita tavoitteita, vaan niitä lähdetään tekemään yhdessä. Osallistujat saavat ohjausta, neuvontaa ja mahdollisuuden verkostoitua. Tarjolla on myös yhteisiä työskentely- ja ryhmätiloja, joissa on verkkoyhteydet."

Seuraavat ryhmät alkavat elokuussa

Hankkeen osatoteuttajien – YritysHelsinki, YritysEspoo ja YritysVantaa –ryhmissä on 20 osallistujaa kussakin kaupungissa. Seuraavat ryhmät käynnistyvät ensi elokuussa.

"Hankkeen valmennuksesta ei rakenneta lineaarisesti etenevää koulutusohjelmaa, vaan ryhmien tarpeita vastaavaa valmennusta. Ulkopuolisten asiantuntijoiden valmennuksen ohella yritysneuvojat antavat henkilökohtaista ohjausta. Lisäksi osallistujilta edellytetään motivoitumista ja itsenäistä työskentelyä oman yrittäjyyspolun löytämisessä ja rakentamisessa. Etsimme yhdessä hyviä käytäntöjä yrittäjänä toimimiseen, jolloin ainakin aluksi voi joutua sukkuloimaan yrittäjyyden, palkkatyön ja työttömyysjaksojen välillä."

Hankkeen osatoteuttajat InnoOmnia/Espoon seudun koulutuskuntayhtymä tiiviissä yhteistyössä Yritys-Espoon kanssa, Yritys-Helsinki ja Vantaan Uusyrityskeskus antavat käyttöön oman asiantuntemuksensa ja eri paikkakunnilla voidaan kehitellä omanäköisiä toteutuksia osallistujien omat lähtökohdat huomioiden.

Hanketta koordinoi Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus. Kolmas Tie -hanketta rahoitetaan työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluvasta valtakunnallisesta ESR-hankeohjelmasta "Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen."

Osarahoittajina toimivat Helsingin ja Vantaan kaupungit, InnoOmnia Espoosta ja Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus. Osa rahoituksesta koostuu kehitysohjelmaan osallistuvien henkilöiden osallistumismaksuista.

Lisätietoja: Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus projektijohtaja Raija Leskinen, sposti: raija.leskinen(at)aalto.fi, puh. 09 47001 vaihde. InnoOmnia kehittämispäällikkö Jaana Hänninen, puh. 040 1264925. Yritys-Helsinki yritysneuvoja Katariina Rantanen puh. 050 5462626, Vantaa yritysneuvoja Kristiina Horsma, puh. 050 4411058.

eu-esr.jpg vipuvoimaa.jpg ely-keskus.jpg

 

Teksti ja kuva: Päivi Kapiainen-Heiskanen

Takaisin

Bookmark and Share