Ammattimaisuutta startupeille pääomasijoitusten hakemiseen
18.02.2012
- Erinomainen koulutuspäivä – tehokas ja erittäin ammattitaitoisesti johdettu. Olemme osallistuneet useisiin pääomasijoitustapahtumiin Suomessa, mutta onhan tämä omaa luokkaansa. Saimme täältä todella käytännönläheisiä neuvoja sijoittajatapaamisiin, kertoivat perjantaina tällä erää ensimmäiseen Seed Forum-valmennuspäivään osallistuneet yrittäjät. Aalto-yliopiston Pienyrityskeskuksen tiloissa pidetyn ”sparrauspäivän” 11 yritystä olivat hyvin tyytyväisiä kokemaansa. – Saadun palautteen mukaan onnistuimme selkeyttämään yrittäjille juuri sijoittajanäkemystä, heidän ajatustapaansa. Kun start-up-firma etsii pääomia kasvunsa turvaamiseen, myyntipuheen sisällön on osuttava mahdollisimman hyvin sijoittajille. Esityksessä on korostettava eri asioita kuin tavanomaisessa tuote- tai palvelukaupassa, Seed Forum Finlandin vastuuhenkilö Seppo Rantalainen korostaa päivän sisällön merkitystä. – Seed Forum International on tässä osaamisessa omalla tasollaan niin kokemuksessa kuin koulutustoteutuksessakin, Rantalainen jatkaa.
– Saadun palautteen mukaan onnistuimme selkeyttämään yrittäjille juuri sijoittajanäkemystä, heidän ajatustapaansa. Kun start-up-firma etsii pääomia kasvunsa turvaamiseen, myyntipuheen sisällön on osuttava mahdollisimman hyvin sijoittajille. Esityksessä on korostettava eri asioita kuin tavanomaisessa tuote- tai palvelukaupassa, Seed Forum Finlandin vastuuhenkilö Seppo Rantalainen korostaa päivän sisällön merkitystä. – Seed Forum International on tässä osaamisessa omalla tasollaan niin kokemuksessa kuin koulutustoteutuksessakin, Rantalainen jatkaa.

Start-Up Centeristä suorat yhteyden kansainvälisiin sijoittajiin
Perjantain valmennukseen osallistui kahdeksan Start-Up Centerin hautomoyritystä.
- Yrityshautomomme on ainutlaatuinen toimija suomalaisessa hautomoverkostossa niin kooltaan kuin palveluvarustukseltaankin. Kykenemme tarjoamaan asiakkaillemme nyt myös suorat yhteydet kansainvälisiin pääomasijoittajatapahtumiin. Esimerkiksi tähän koulutukseen osallistuneista usealle yritykselle järjestellään esitysmahdollisuutta Seed Forum-seminaareihin Lontooseen, Osloon, Palo Altoon ja Moskovaan. Tämä on erinomaista, projektijohtaja Marika Paakkala korostaa johtamansa hautomon palveluvarustusta.
Home Market-projekti tuo kansainvälistä sijoittajaosaamista Suomeen
Seed Forum International-säätiön toimitusjohtaja Steinar H. Korsmo on erittäin kokenut valmentaja ja sijoittajatapahtumien puheenjohtaja. – Hänen energinen ja mukaansatempaava koulutusotteensa sekä kannustava palautteensa auttaa meitä kaikkia kehittämään liikeideamme esitystapaa ja –sisältöä. Opimme täällä paljon ja jos tämän ostaisimme markkinoilta, niin varmuudella hintaa olisi tullut tuhansia euroja, läsnä olleet yrittäjät kehuivat valmennuspäivää kuin yhdestä suusta.
– Pienyrityskeskus on Home Market-projektissaan määrittänyt kansainvälisen, ammattimaisesti johdetun ja toteutetun pääomasijoitusohjelman luomisen Suomeen. Löysimme Seed Forum-organisaation välittömästi Home Marketin Latvian toiminnoista ja nyt olemme sen virallinen edustaja Suomessa, projektipäällikkö Anne-Marie Salmi selvittää johtamansa projektin taustaa.
Maaliskuussa esitelmät aidolle yleisölle
- Seed Forum-sijoittajatapahtuma järjestetään ensimmäisen kerran muutaman vuoden tauon jälkeen Helsingissä. Nordea Pankki Suomi Oyj on 20.03.2012 tapahtuman isäntä. Kokoonnumme Aleksanterinkadulle aivan maamme finanssitoiminnan hermokeskukseen. Valitsemme esiintyjiksi 8-10 lupaavaa yritystä ja he pistävät tuolloin parastaan, seitsemän minuuttia. Seed Forum-konseptin mukaisesti he ovat tosiasiallisesti koko päivän sijoittajien kanssa yhteydessä, myöhäiseen iltaan saakka, Seppo Rantalainen tiivistää tulevan tapahtuman kulun. – Suomalaisia yrityksiä on kuusi ja muut tulevat Eestistä, Latviasta ja ehkä myös Ruotsista. Tällä tavoin saamme myös heti kansainvälisyyttä estradille.
Aalto-yliopiston Pienyrityskeskuksen toteuttama Home Market-projekti on osa Central Baltic Interreg IV A ohjelmaa 2007-2013 (ERDF). Sen johtavana toimijana on Investment and Development Agency of Latvia, Riga (LV).

