Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun Pienyrityskeskus tarjoaa koko yritystoiminnan elinkaaren kattavasti luovia ratkaisuja pk yritysten liiketoiminnan kehittämiseen ja uuden yritystoiminnan luomiseen. Yliopistollisen täydennyskoulutuksen ideologian mukaisesti tuotamme koulutusta – ja kehittämispalveluita yliopistolliseen tutkimukseen nojaten käytännönläheisiä menetelmiä hyödyntäen. Osallistujien kokemusperusta, oman ja organisaation kehittäminen ovat aina etusijalla palveluita tuottaessamme. Tämän lisäksi koulutus- ja kehittämistoimintamme antaa hyvän mahdollisuuden rakentaa arvokasta suhdeverkostoa ja tutustua eri toimialojen kollegoihin.
Täydennyskoulutuksen asiakkaitamme ovat erityisesti pk-yritysten ylin johto, omistaja yrittäjät, henkilöstö ja yrittäjyydestä kiinnostuneet että yritystoimintaa miettivät henkilöt. Tarjonnastamme löytyy koulutus- ja kehittämispalveluita myös julkisorganisaatioiden esimiehille, johtajille ja henkilöstölle. Myös opetusala kuuluu kohderyhmäämme yrittäjyyspedagogiikan ansioista.
Tarjoamme räätälöitävissä olevia koulutus- ja kehittämispalveluita mm. seuraavista aihealueista:
- Yrittäjyys ja yrittäjyyskasvatus
- Pk-yritysten liiketoiminnan ja strategian kehittäminen
- Johtaminen ja esimiestaidot
- Markkinointi, myynti ja asiakkuudet
- Yritystalouden ja rahoituksen hallinta
- Logistiikka, tuotantoprosessit ja ostotoiminnat
- Verkosto- ja yhteistyötaidot koti- ja ulkomailla
- Projektiosaamisen kehittäminen
- Sosiaalisen median hyödyntäminen liiketoiminnassa
- Kansainvälisen liiketoimintaosaamisen kehittäminen, erityisesti Venäjä ja Baltia
- Kv kulttuurin tuntemus, erityisesti Venäjä ja Baltia
Ota yhteyttä!
koulutusjohtaja Anne Gustafsson-Pesonen, 0408344217
